MITKÄ VITUN RÖHNÖSIAT?

 

Tämä vakavasti otettava yhdistys sai alkunsa 90-luvun alussa Porin legendaarisesta Yyteristä, jossa poikamme ansiokkaasti noudattivat sikamaisen humalahakuista juhannusperinnettä. Pari päivää katsottuaan poikaimme toilailuja eräs tuntemattomaksi jäänyt neitokainen tokaisi nuo mieliimme ikuisesti jääneet sanat:

 

’ETTE TE MITÄÄN SIKOJA OO, TE OOTTE RÖHNÖSIKOJA!’

 

Koska naisten sanaa pitää aina osata arvostaa, päätimme vastedes kutsua itseämme Röhnösioiksi. Sittemmin viralliseksi yhdistykseksi muotoutunut ryhmämme on vuosien saatossa järjestänyt monenlaisia aktiviteettejä lähinnä oman mielensä virkistämiseksi, eikä meitä hyvällä tahdollakaan voi kutsua yhteiskunnallisesti merkittäväksi ryhmäksi. Urheilullisesti olemme pääasiassa surkeita. Koska meistä ei siis ole suuriksi vaikuttajiksi millään tavalla, olemme ottaneet yhdistyksemme tavoitteeksi pitää nämä hyvät jätkät koossa vaikka väkisin ja siinä sivussa pitää välillä vähän hauskaa.

 

VIRALLINEN OSUUS

 

Yhdistyksen säännöt

 

Virallisen leiman yhdistyksemme sai perustamiskokouksessa 30.11.1995, jossa perustamiskirjamme allekirjoittivat puheenjohtaja Karri, sihteeri Huovis ja rahastonhoitaja Sami. Koska emme tee mitään kunnolla, rekisteröitymishakemustamme ei luonnollisestikaan hyväksytty. Rekisteröitymisprosessi vei kokonaisuudessaan noin vuoden, mutta rankan uurastuksen jälkeen Röhnösiat on nyt virallisesti hyväksytty ja tunnustettu yhteisö. Nimemme virallinen muoto on Röhnösiat ry. (RöSi).

 

Vuosittain valitsemme äärettömän kunnioitettavan Vuoden Röhnösian. Valintakriteereinä ovat yhdistyksen toiminnan edistäminen, röhnösikamaiset ansiot sekä urheilullinen menestys. Vuosien varrella tämä suuri kunnia on äänestetty demokraattisesti seuraavin tuloksin:

 

Vuoden Röhnösiat:

1996 Sami

1997 Kiguli

1998 Karri

1999 Jartsa

2000 Veikko

2001 Skele

2002 Härkä

2003 Samu

2004 Skele

2005 Veikko

2006 Samu

2007 Sami

2008 Veikko

2009 Late

2010 Karri

2011 Sutku

2012 Skele

2013 Sami

2014 Jartsa

2015 Jartsa

2016 Sami

2017 Late

2018 Saava

 

REISSUJA, SAAVUTUKSIA JA MUUTA SÄLÄÄ...

 

Alusta alkaen ja ennen sitä meillä on ollut tapana käydä häiriköimässä erilaisilla kokoonpanoilla myös rakkaan kotipaikkakuntamme Vantaan ulkopuolella. Jotkut näistä matkoista ja niissä tapahtuneista ”kommelluksista” ovat muodostuneet omassa keskuudessamme jo legendaarisiksi. Kaikki meistä osaavat yhdistää erilaiset sanonnat ja tokaisut tiettyihin tapahtumiin ja paikkoihin. ”Äiti kato, denoja” ja ”varo, poro!!!” herättävät heti valtaosassa jäsenistöämme suurta hilpeyttä niiden surullisten, mutta silti niin koomisten taustojen takia. Pidettäköön osa kämmäilyistämme kuitenkin omana tietonamme.

 

Yhdistystoimintamme todellinen lähtölaukaus kuului 25.5.1995. Noin puoli vuotta yhdistyksenä toiminut koostumus lähti tuolloin muutaman ulkopuolisen vahvistuksen säestyksellä valtaamaan eestiläisiä jalkapallokenttiä. Unohtumaton matkamme suuntautui Vaimastvere -nimiseen metropoliin, joka sijaitsee hieman toistasataa kilometriä Tallinnasta etelään. Järjestelyiden puolesta matka oli lähes täydellinen perhemajoituksineen. Pelillisesti suorituksemme olivat loistavia, noin puolet Röhnösikojen historian kaikista voitto-otteluista on tuolta matkalta. Kukaan ei todella taida muistaa, kuinka monta matsia siellä pelattiin, mutta tappioita tuli vain yksi, ja sekin niiiiiin niukasti. Taisi loppujen lopuksi olla vielä tuomarin vika!

 

"ÄLKÄÄ OLKO NIIN VARMOJA SIITÄ, ETTEN OLE URHEILIJA. LASTENTARHASSA TULIN NELOSEKSI PUSSIJUOKSUSSA."      - Aku Ankka

 

Salibandy oli yksi yhdistyksen virallistamisen tärkeimpiä syitä. Yhdistyksenä saimme Vantaan kaupungilta salivuoroja ja ne johdattivat meidät huikeaan menestykseen myös sarjassa. Salivuorot alkoivat syksyllä -95 ja syksyllä -96 osallistuimme ensimmäisen kerran 6. Divisioonan peleihin. Ensimmäisen hapuilevan turnauksemme pelasimme 28.9.1996. Yksinkertainen sarja päätyi lopulta sijoitukseen kolme, mutta armelias liitto arpoi meidät nousemaan 5. divisioonaan. Vitosessa taival oli hieman tuskaisempi ja suunta oli seuraavana vuonna takaisin tuttuun kutoseen. Kolmas ja viimeinen kausi 1998-99 osoitti, että olemme todennäköisesti Suomen huonoin salibandyjoukkue. Suuren työn takana ollut yksi piste ei nostanut meitä viimeistä sijaa ylemmäs ja oli aika laittaa salibandyn osalta hanskat naulaan.

 

Jääkiekossa menestyksemme on ollut hieman parempi. Osaltaan se johtuu varmasti vastustajajoukkueiden valinnasta. Kolme perinteistä joulunalusotteluamme hoidimme kunniakkaasti kotiin, kunnes viimein 2001 keväällä vastustajat olivat kasvaneet riittävän kokoisiksi ja ikäisiksi. Lopputuloksessa ei ollut jossittelemista ja Siat pieksettiin. Sen verran otamme kunniaa itsellemme, että vastustajat olivat todellisia pelimiehiä, mutta me teimme siitä Ottelun.

 

Keväällä 2000 päätimme laajentaa urheilukirjoamme jalkapallosta, jääkiekosta, soudusta ja useimpien jäseniemme jollain tavalla harrastamasta lentopallosta myös yleisurheilun perinteisiin otteluihin. Vierumäellä järjestettiin toivottavasti perinteeksi muodostuva 7-ottelu luonnollisesti naisten välineillä. Suorituksessa oli jotain tutun sikamaista... se jäi kesken.

 

Tässä lyhyt kuvaus Röhnösikojen taustasta. Enemmän tarinaa 5-vuotishistoriikissa ja matkakertomuksissa.